Rakastettu Havis Amanda siirtyy konservoitavaksi vapun jälkeen
16.3.2023 / 15:26
Kaupunkilaisten rakastama 115-vuotias veistos siirretään keväällä konservoitavaksi osana suihkulähdekokonaisuuden ja sen ympäristön peruskorjausta.
Peruskorjauksessa kunnostetaan samanaikaisesti patsaan vesiallas ja perustukset sekä korjataan aukion pinnan painaumat ja palautetaan perinteinen kiveys. Samalla kunnostetaan myös suihkulähteen tekniikka ja siihen liittyvät putkitukset. Maanrakennusurakka aukiolla kestää alustavasti elokuulle 2024 asti, mutta tarkkaa kestoa ei voida vielä arvioida, sillä kaivutyöt tehdään arkeologin valvonnassa mahdollisten muinaisjäännöslöytöjen vuoksi. Korjauksen kestoon vaikuttaa, joudutaanko työt keskeyttämään arkeologisten kaivausten takia ja millaisia rakenteita maan alta löytyy.
Rakastettu ja hauras Manta
Suihkulähdekokonaisuus on taitelija Ville Vallgrenin suunnittelema kokonaistaideteos, joka on taiteellisen arvonsa lisäksi kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti erityisen merkittävä. Vuonna 1908 valmistunut suihkulähde pronssiveistoksineen on vuosien varrella kokenut kovia muun muassa erilaisten kansanjuhlien aikana. Vaikka juhlijoiden kiipeily pronssipatsaan päälle onkin vaurioittanut veistosta huomattavasti, on myös suolainen ja tuulinen meri-ilmasto kuluttanut veistoksen pintaa.
“Havis Amandaa on ollut säännöllisesti pienempien ylläpitotoimenpiteiden kohteena, mutta tämä on ensimmäinen tilaisuus tehdä perusteellisia korjaus- ja konservointitoimenpiteitä. Korjaushankkeen aikana pyritään oikaisemaan veistoksen kallistumaa ja vahvistamaan naisfiguurin jalustan rakennetta”, sanoo julkisen taiteen konservaattori Polina Semenova Helsingin taidemuseosta.
Aukio aidataan työmaa-alueeksi vapun jälkeen, joten konservointiurakka ei vaikuta vapun juhlimiseen ja patsaan lakitukseen tänä vuonna.
Lue lisää STT Infon tiedotteesta