Dromedaari

Dromedaari-kortteli (32) on tunnettu pankkikorttelina. Korttelin ympäröivät Aleksanterinkatu, Unioninkatu, Pohjoisesplanadi ja Fabianinkatu.

Pohjoisesplanadin päässä sijaitsevassa Uschakoffin talossa on toiminut 1900-luvun alussa Pohjoismaiden Osakepankki ja Privatbanken. Talossa sijaitsee sisäpihalle vuonna 1904 rakennettu jugendtyylinen sali, joka toimi pankkisalina ja sittemmin Helsingin kaupungin edustusravintolana sekä tiedotus- ja näyttelytilana. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema sali tunnetaan nykyään nimellä Jugendsali. Sali on kolmilaivainen ja sen koristeellisen sisustuksen on suunnitellut Valter Jung ja veistoskoristelut ovat Carl Slotten käsialaa.

Jugendsaliin avattiin 2009 keväällä Café Jugend – monipuolinen kahvila, näyttely- ja esiintymistila, jonka toiminnasta vastaa nykyisin Aschan.

Pankkiasioiden lisäksi kaupunkilaiset ovat voineet käydä korttelissa muun muassa kirjaostoksilla Uschakoffin talossa toimineessa J.C. Frenckellin kirjakaupassa tai elokuvissa yhdessä Helsingin vanhimpiin kuuluneessa elokuvateatterissa La Scalassa.

Dromedaari-kortteli Helsingin Sanomien korttelisarjassa

Päivitetty 20.04.2010